1962 – 2007  45 v

Historia

Yrityksen perusti autoilija Reijo Jussila 27-vuotiaana vuonna 1962, jolloin hän osti sora-auton. Samana vuonna perhe hankki Pohjois-Iistä pienen kyläkaupan, jonka hoitajana toimi Reijon vaimo Veera Jussila. Syksyisin lapset pakattiin autoon ja lähdettiin ostamaan marjoja, jotka sitten välitettiin edelleen teollisuudelle. Reijo Jussilalla oli myös konekorjaamo Yli-Iissä. Yritystoiminta laajeni vilkkaan rakentamisen ansiosta, ja kyläkaupan loputtua Veera siirtyi yritykseen toimistotöihin.

Reijon ja Veeran omat pojat ovat olleet yrityksessä mukana jo pienestä pitäen. Pojat Rauno ja Kaarlo tulivat osakkaiksi vuonna 1989, jolloin yritys muutettiin kommandiittiyhtiöksi. Sukupolvenvaihdos toteutettiin vuonna 2002, minkä jälkeen Reijo-isä siirtyi neuvonantajan rooliin. Vuonna 2003 yritys muutettiin osakeyhtiöksi, jonka toimitusjohtajana toimii Rauno Jussila. Toinen pääomistaja Kaarlo Jussila toimii työ- ja henkilöstöpäällikkönä. Veera-äiti toimii edelleen taustatukena toimistotöiden osalta yhdessä veljesten Leena-siskon kanssa. Kyseessä on siis todellinen perheyritys.