Yritys
Maanrakennus R. Jussila Oy:n päätoimiala on maa- ja vesirakentaminen.
Maanrakentamisessa teemme talojen pohjat, pihatyöt, tiet ja niiden kunnostukset.
Yrityksen päätoimialueena on Oulu sekä Oulun ympäristökunnat.
Yritys toimii myös tarpeen mukaan muualla Suomessa ilman alueellisia rajoja.
Yrityksellämme on omia maa-ainesalueita, joista toimitamme maa-aineksia sekä
omille että vieraille työmaille niin pien- kuin suurasiakkaillekin.
Vesirakentamiseen kuuluvat satamatyöt, ruoppaukset, kauneuspadot ja rantojen
suojaustyöt. Työt pyritään tekemään jäätä
hyödyntäen. Kesäisin olemme tehneet satamatöitä, joissa on
hyödynnetty pengerrystä ja veden pumppausta, mitä varten on hankittu
erittäin tehokas vesipumppu. Rakennuslaman aikana 1991 – 2003 nimenomaan
vesirakentaminen oli yrityksemme päätyönä.
Erikoistyöalana on vanhojen rakennusten purkaminen ja purkumateriaalien
kierrättäminen ja jatkojalostus. Myymme myös haja-asutusalueen
jätevesijärjestelmiä ja asennamme ne toimintakuntoon. Talvisin
tarjoamme lisäksi aurauspalveluita.
Vuonna 2009 hankimme tela-alustaisen murskaimen, jolla pystymme murskaamaan kiveä,
kalliota, betonia ja asfalttia. Murskaamme yrityksen omaan käyttöön kiviaineksia,
mutta suoritamme murskausta myös muille. Murskain on helposti siirrettävissä
ja siten myös pienempien erien murskaus on mahdollista kustannustehokkaasti.
Palveluksessamme on myös louhintatekninen asiantuntija, joten meiltä saat monipuolisesti myös louhinta-, räjäytys- ja porauspalveluita.
Yrityksen nykyaikaisen kaluston ja ammattitaitoisen henkilökunnan sekä hyvien yhteistyöverkostojen ansiosta pystymme tarjoamaan kokonaisvaltaisia palvelupaketteja. Meiltä saat kaikki maanrakennusurakkaan liittyvät palvelut kokonaistoimituksena olitpa sitten yksityinen omakotirakentaja tai suuryritys. Meille jokainen asiakas on yhtä tärkeä. Kun tilaat meiltä kokonaisurakan, otamme luonnollisesti urakasta kokonaisvastuun, ja kun vastuu on yksissä käsissä, on eri työvaiheiden aikatauluttaminen huomattavasti vaivattomampaa.
Yrityksemme on kasvanut vuosien saatossa tasaisesti ja hallitusti yhden kuorma-auton yrityksestä 18 yksikön maanrakennusyritykseksi. Koulutettuja ja ammattitaitoisia työntekijöitä on kymmenkunta.
Kaikessa toiminnassamme otamme huomioon ympäristön. Kalustossamme olevat öljysäiliöt ovat tuplavuorattuja kaksoispohjasäiliöitä öljyvahinkojen välttämiseksi.
Vuonna 2007 yritys sai Iissä Vuoden Yrittäjä -palkinnon.
Yritys on mukana Rala-yritystietopankissa (www.rala.fi).
Olemme myös Infra ry:n jäsen.
Vuonna 2009 yritykselle myönnettiin korkein luottoluokitus AAA.
